sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Syksyn juureksia

Suomalaiset juurekset alkavat taas olla parhaimmillaan. Dippailimme nauris- ja porkkanatikkuja kermaviilikastikkeeseen mökillä viikko sitten. Tällä viikolla oli punajuuren vuoro. Perjantaina uunipunajuuria maustoi sinihomejuusto ja alkuviikolla borssikeitto täytti vatsat kahtena päivänä. Vaikka borssikeitto toimii kasvisversionakin, tällä kertaa makua antoi lampaan jauheliha Pirkka-lehden innoittamana. Muuten seurasin omaa reseptiäni, sillä olen oppinut valmistamaan keiton tuoreista punajuurista.

BORSSIKEITTO LAMPAANJAUHELIHALLA
8-10 annosta

2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
n. 1kg tuoreita punajuuria
3 isoa porkkanaa
2 sellerinvartta
1/2 kg valkokaalia
rypsiöljyä
kasvislientä
(1 pkt (240g) Pirkka lampaan jauhelihaa)
2 tl kuivattua meiramia
2 rkl omenaviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
*
tarjoiluun ranskankermaa

1. Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi. Kuori ja raasta punajuuret ja porkkanat. Viipaloi sellerinvarret. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi. Käytä punajuuria käsitellessäsi kertakäyttöhanskoja, jotta kädet eivät värjäydy
2. Kuullota sipuleita ja selleria hetki rypsiöljyssä. Lisää jauheliha ja paista kypsäksi, mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa
3. Kuullota suikaloitua kaalia, porkkana- ja punajuuriraastetta rypsiöljyssä isossa kattilassa. Kasvisversiossa jätä jauheliha pois ja kuullota sipulit ja selleri voi ensimmäisenä ja lisää muut kasvikset sen jälkeen kuullottumaan. Lisää 1 1/2 l kasvislientä ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua 45 minuuttia hiljakseen kannen alla. Lisää tarvittaessa kasvislientä, keitto saa kuitenkin olla paksuhkoa
4. Lisää jauhelihaseos ja sekoita, anna kiehua muutama minuuttia. Mausta meiramilla ja omenaviinietikalla
5. Tarjoile ranskankerman kanssa

1 kommentti:

  1. Borssikeitto on lapsuuden suosikkiruokani ja edelleen hyvin korkealla lempiruokalistalla :)

    En ole koskaan itse ryhtynyt tätä keittoa keittelemään, pitäisi kyllä joskus kokeilla.

    VastaaPoista