sunnuntai 5. elokuuta 2012

Pihvin maustaja

Muutaman päivän grillaustauon jälkeen perjantain ateria rakentui taas grillin ympärille. Pihvit, maustevoi, coleslaw ja grilliperunat. Perunoista seuraavassa postauksessa enemmän.  Kaalisalaattia tein tutulla ohjeella reilun annoksen. Jos aterialta jotain jää, maistuvat loput hyvin vaikka leivän päällä. Pihveissä maustevoi korvasi suolan ja pippurin.  Juuri valmistuksen jälkeen maustevoissa aisti hyvinkin  sitruunan ja anjoviksen. Ruokaillessa voi oli kuitenkin varsin miedon oloista,  johtuiko sitten mausteisista perunoista. Voita jäi vielä pakastimeen, ja kokeilen sitä seuraavaksi kalan kanssa. Ohje  muutaman vuoden takaisesta Maku-lehdestä

ANJOVISVOI

50g anjovista (laitoin kyllä koko purkin 65g)
100g pehmeää vita
1 rkl oliiviöljyä
1 dl persiljaa hienonnettuna
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 sitruunan mehu

1. Hienonna anjovia ja sekoita kaikki aineet keskenään. Levitä seos leivinpaperin reunalle ja rullaa pötköksi. Taita päät kiinni ja laita pakastimeen
2. Leikkaa pötköstä viipaleita pihvien päälle juuri ennen tarjoilua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti