sunnuntai 5. elokuuta 2012

Mustikkakakkua

Näin mustikka-aikaan perheemme on jo vuosia herkutellut mustikkakakulla. Parhaiten tähän kakkuun käyvät pensasmustikat, sillä ne eivät värjää taikinaa. Olen kyllä tehnyt kakkua talvellakin pakastemustikoista, eikä kakun tummansininen väri ole mitenkään makua haitannut. Taikinassa oleva banaani tekee kakusta hyvin säilyvää. Eli kakun voi hyvin leipoa muutama päivä ennen tarjoilua. Ohjeen olen alunperin ottanut jostain naistenlehdestä, en vain muista mistä.

VALKOSUKLAA-MUSTIKKAKAKKU

2 kananmunaa
2 1/2 dl hienoa sokeria
1 (pehmeä) banaani
1 rkl sitruunanmehua
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
1 prk kermaviiliä
1 1/2 dl pullomargariinia
3 dl mustikoita
100 + 100g valkosuklaata

1. Vaahdota munat ja sokeri
2. Muussaa banaani sitruunamehun kanssa ja lisää taikinaan
3. Sekoita vehnajauhot, sooda, leivinjauhe ja kardemumma ja sekoita taikinaan 
4. Lisää kermaviili ja  pullomargariini (tai sulatettu voi) ja sekoita
5. Rouhi 100g valkosuklaata ja lisää rouhe mustikoiden kanssa varovasti sekoittaen 
6. Kaada taikina 1 1/2 l litran vetoiseen suorakaiteen muotoiseen non-stick kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa n 50 minuuttia
7. Kumoa kakku ja anna jäähtyä kakkuvuuan alle. Sulata 100g valkosuklaata ja kaada sula suklaa raidoiksi kakun päälle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti