torstai 9. elokuuta 2012

Meksikolainen lämmin voileipä?

Vaikka kaikenlaiset täytetyt ja lämmitetyt leivät ovat meillä pelastaneet monta nopean ruuan tarvetta ja meksikolainen makumaailma on varsinkin teinin mieleen, en ole koskaan aiemmin tehnyt pannulla paistettuja tortilloja tai quesilladoja, kuten niitä "oikeasti" kutsutaan.  Teinin kotiutuessa sunnuntaina illansuussa golfkentältä tämä nopeasti valmistuva herkku täytti koko perheen nälkäiset vatsat.

QUESILLADAT

tortilloja
*
tomaattimurskaa
valkosipulia
sipulia
Savuchili-aromia
rypsiöljyä
*
jauhelihaa
suolaa
mustapippuria
*
kesäsipulin varsia
juustoraastetta

1. Valmista ensin kastike, tai käytä valmista salsakastiketta. Kuori ja hienonna sipulit, ja kuullota niitä hetki rypsiöljyssä. Lisää tomaattimurska ja anna kiehua pari minuuttia, mausta Savuchilillä tai muulla chilikastikkeella/ tuoreella tai kuivatulla chilillä, oman maun mukaan
2. Paista jauheliha ja mausta. Sekoita jauheliha ja kastike, tarkista maku
3. Hienonna kesäsipulin varret
4. Laita tortilla kuumalle paistinpannulle (ilman rasvaa)  hetkeksi, ja käännä. Ripottele tortillan keskelle juustoraastetta, sen päälle jauheliha-tomaattikastiketta ja sipulinvarsia, ja jälleen juustoraastetta. Jätä reunat tyhjiksi. Nosta toinen tortilla kanneksi ja painele lastalla tasaiseksi, jolloin täyte leviää kaikkialle. Anna paahtua hetki ja käännä lastan avulla. Painele jälleen lastalla tasaiseksi ja paahda hetki kunnes juusto on sulanut. Nosta tarjolle ja leikkaa käsin syötäviksi kolmioiksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti