tiistai 31. heinäkuuta 2012

Mummon kurkkuja

Avomaan kurkut ovat nyt parhaimmillaan ja tilleissäkin alkaa olla jo kukinnot. Kurkut joudun  hakemaan kaupasta, mutta tilliä kasvaa sekä mökillä että kotipihalla.  Tavallisesti kuorin avomaan kurkut, jostain syystä kuoret (ainakin tänä vuonna) ovat kovin nahkeita. Juuri kuoritun kurkun tuoksu on kesäisen raikas. Tämä ohje on lapsuudesta ja kulkee hölskytyskurkkujen tai mummon kurkkujen nimellä. Sinällään hassuja latoa tuoreita kurkkuja etikkaliemeen, mutta ei se kesäinen vivahde mihinkään katoa, ehkä jopa korostuu.

MUMMON KURKUT
(yhdelle aterialle neljälle)

3 avomaan kurkkua
reilu ruokalusikallinen sokeria
ripaus suolaa
2 rkl väkiviinaetikkaa
tuoretta tilliä

1. Kuori kurkut ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Hienonna tilliä maun mukaan
2. Lado kurkkuviipaleet kerroksittain tillin, sokerin ja suolan kanssa lautaselle. Kaada etikka päälle. Laita toinen isompi lautanen kanneksi ja "hölskytä" pari kertaa
3. Laita jääkaappiin tekeytymään vähintään vartiksi. Tarjolle tuotaessa ripottele tuoretta tilliä pinnalle. Tarjoile esimerkiksi keitettyjen perunoiden ja ketsuppilihapullakastikkeen kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti