lauantai 19. toukokuuta 2012

Parsaa keitossa

Sesongin ollessa parhaimmillaan, parsaa on jälleen ollut aterioissamme useamman kerran viikossa. Grillattu vihreä parsa on nopea ja helppo muun grilliruuan lisäke. Pikkuneidin herkkua, valkoista parsaa hollandaise-kastikkeen  kanssa olen tehnyt pari kertaa. Parsa on myös maustanut risottoa ja kalakeittoa. Vaikka erilaiset kasvis(sose)keitot ovat koko perheen suuria suosikkeja, jostain syystä en ole koskaan tehnyt parsakeittoa.  Asiakaslounaalla  viikko sitten tarjotun alkuruokakeiton innoittamana parsakeitto päätyi tänä vuonna "pakko tehdä" -listalle. Googlailin aikani, mutten löytänyt mieleistäni  versiota, joten oma sovellus pääsi kokeiluun. Keiton lisäkkeeksi paahdoin ruisleipätankoja uunissa valkosipulin ja oliiviöljyn kanssa sekä valmistin yrttiöljyn basilikasta ja persiljasta.

KERMAINEN PARSAKEITTO
4:lle alkukeitto

nippu vihreää parsaa
1  reilun kokoinen salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
1 dl valkoviiniä
7 dl kasvislientä
(maissijauhosuurustetta)
1 dl kuohukermaa

1. Leikkaa parsoista puiset tyvet pois. Tarvittaessa kuori parsat (en kuorinut, sillä keitto siivilöidään kuitenkin) ja leikkaa parin sentin viipaleiksi. Jos parsat ovat kovin paksuja (kuten tuontiparsa usein on) halkaise parsat.  Kuori ja viipaloi sipulit
2. Kuullota sipuleita rypsiöljyssä hetki. Lisää parsat ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Kaada viini parsojen päälle ja anna kiehahtaa. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua n 15 minuuttia. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja siivilöi (tähän asti voi ennakkovalmistella muutamaa tuntia ennen ja viimeistellä ruuan juuri ennen tarjoilua). Blogimaailman ajankohdan teeman mukaan mäskin eli siivilään jääneen parsamössön voi jatkokäyttää leivonnassa esimerkiksi focaccian pohjana
3. Jos haluaa paksumpaa keittoa liemen voi suurustaa maissijauhoilla paketin ohjeen mukaan
4. Vatkaa keitto löysähköksi vaahdoksi. Kuumenna keitto ja nosta kattila liedeltä ja lisää kermavaahto kevyesti sekoittaen. Tarjoile yrttiöljyn ja ruisleipätikkujen kanssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti