sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Suomi kohtaa Japanin

Sunnuntaiaamuna jääkaapissa odotteli 600g lohta kesyttäjäänsä. Sikäli helppo keissi, että kyseessä oli puolikas isommasta fileestä, josta piti poistaa vain ruodot. Ajattelin ensin vain maustaa fileen perinteisesti valkosipulilla, timjamilla ja sitruunalla ja työntää uuniin.  Mieli teki kuitenkin jotain uutta, joten päädyin pitkästä aikaa selailemaan keittokirjoja. Vahtera-Nurmen Sekametelisopasta löytyi hyvältä kuulostava teriyakilohen ohje. Tämä resepti on sovellus siitä. Ohjeesta poiketen marinoin kalaa teriyakastikkeessa ja paistoin sen uunin sijasta pannulla, näin loheen tuli mukava paistopinta. Lohen seuraksi tarjoilin seesamiporkkanoita ja basmatiriisiä.  Aloita ruuan valmistus marinoimalla seesamiporkkanat ja lohi. Riisin keittämiseen menee n 15 minuuttia, joten laita riisi kiehumaan samaan aikaan kun laitat porkkanat uuniin. Aloita lohen paistaminen kun riisi on kiehunut kymmenen minuuttia. Riisi säilyy kannen alla hetken ja porkkanatkin voivat odottaa, mutta lohi on parhaimmillaan juuri paistettuna.

SEESAMIPORKKANAT

6 isoa porkkanaa
marinadi:
2 rkl seesamiöljyä
1 rkl raastettua limetin kuorta
1 hienonnettu valkosipulinkynsi
4 rkl seesaminsiemeniä

1. Kuori porkkanat. Leikkaa porkkanat pitkittäin puoliksi ja puolikkaat vielä kahteen osaan. Lyhennä porkkanatikut noin tulitikun pituisiksi
2. Sekoita  marinadin ainekset. Nosta porkkanatikut marinadiin ja anna marinoitua viileässä pari tuntia
3. Levitä marinoituneet porkkanatikut uunipellille ja paahda 200 asteessa noin 15 minuuttia

TERIYAKILOHI PANNULLA

600g lohta
1 dl teriyakikastiketta
2 rkl vettä
2 rkl hunajaa
*
voita, rypsiöljyä

1. Poista lohifileestä ruodot ja nahka ja leikkaa se neljään palaan
2. Sekoita teriyakikastike, hunaja ja vesi. Lämmitä pannulla
3. Nosta lohipalat kastikkeeseen, anna marinoitua noin tunti kylmässä, ota lohipalat kylmästä  vartti ennen paistamista
4. Lämmitä voi ja rypsiöljy pannulla. Paista lohipalat nopeasti molemmin puolin, lohi saa jäädä sisältä punertavaksi, jolloin se pysyy mehevänä. Valele kääntämisen jälkeen kastikkeella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti