tiistai 1. joulukuuta 2009

Sunnuntaipastaa


Yleensä viikonloppuisin on aikaa ja energiaa kehitellä jotain uutta keittiön puolella. Nyt aikaa olisi riittänyt, energiat vain olivat vain vähissä töissä tapahtuvien muutosten vuoksi. Sunnuntaina täytyi siis turvautua vanhaan tuttuun ohjeeseen. Reseptin alkuperää en muista, on vuosien takaa. Ohjeessa käytettiin kokonaista broileria, jonka olen korvannut koipireisillä. Myös rintapalat kävisivät, mutta minusta koipireisissä on parempi maku ja mehukkuus. Olen broilerin suhteen aika kranttu; useimmiten se on kuivaa eikä maistu miltään. Siksi syönkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain itse valmistamaani tipua !Olen myös lisännyt reseptiin mm suppilovahverot.
BROILERIA TOMAATTIKASTIKKEESSA

6 broilerin koipireisipalaa ( maustamaton)
2 prk tomaattimurskaa
iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
iso punainen paprika
3 kourallista kuivattuja suppilovahveroita
20 oliivia
suolaa, mustapippuria
vettä
oliiviöljyä
1 dl (ruoka) kermaa

***
spagettia
**
parmesaania

1. Laita sienet likoamaan mielellään pari tuntia ennen
2. Siisti koipireidet, leikkaa liiat rasvat pois ja erota koipi ja reisi toisistaan kahdeksi palaksi ( kuudesta tulee siis 12)
3. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli
4. Palastele paprika
5. Kaada tomaattimurskat isoon, laakeaan uunivuokaan, lisää sipulit, paprika, oliivit ja valutetut suppilovahverot. Lisää vettä, jotta seos on juoksevampaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita kaikki aineet sekaisin .
6. Mausta broileripalat suolalla ja pippurilla ja laita ne tomaattiseoksen päälle.
7. Valuta päälle oliiviöljyä
8. Paista 200-asteessa noin tunti, käännä broilerit puolessa välissä, jotta ne ruskistuvat molemmin puolin.
9. Laita pasta kiehumaan ja lisää kerma uunivuokaan
10. Laita ruoka tarjolle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti